Kuvailen tällä sivulla osana Aurinkovirta-yhteistilausta 2023. Jos Haluat hankkia aurinkosähkövoimalan Aurinkovirran kautta niin tämä sivu kannattaa lukea ajatuksella läpi. Yritän olla asiallisen lyhytsanainen tällä kertaa.
Historia
Olin 2012 huolestunut ympäristöstä ja ehdotin 50kWp aurinkosähköjärjestelmää pursiseurani hallin katolle, mutta tämä ei mennyt läpi. Totesin, että jätän 200 ihmisen päätökset muille ja keskityn tuomaan aurinkosähköä kohteisiin, joissa on 1-2 päätöksentekijää eli koteihin ja maatiloille.
Seuraavana vuonna ystävi Petrin kanssa saimme Lappeenrannassa Etelä-Saimaa -lehdessä artikkelin läpi, jossa kerrottiin miten 20 perhettä hankkii yhteensä rekallisen aurinkopaneeleita kotinsa katolle. Tämä toteutui ja pääosin Etelä-Karjalassa Lappeenrannassa, Lemillä, Taipalsaarella ja Savitaipalella, mutta myös perheet Kuusankoskelta, Artjärveltä, Espoosta ja Helsingistä hankkivat silloin suurena pidetyn keskimäärin 5kWp aurinkosähköjärjestelmän kotinsa katolle.
Vuonna 2013 5kWp aurinkosähköjärjestelmiä myytiin Suomessa hyvin vähän, pääosin järjestelmät olivat jotakin tyyliin 1,3kWp – 2,8kWp. Kun tälläisen järjestelmän 1000-2000kWh vuosittaista sähköntuotantoa vertaa omakotitalon vuosittaiseen tarpeeseen huomataan, että tämä on liian vähän. Toisaalta 5kWp järjestelmiä myytiin yli 10.000 euron hintaan + asennus. Tämä oli yli 2 eur/W hinta. Aurinkovirta pääsi mallillaan 1,5 eur/W hintaan kymmenen vuotta sitten.
Ensimmäinen voimala käytiin silloisten 20 osallistujan ja energiaan liittyvien LUT-yliopiston opiskelijoiden voimin asentamassa talkoilla Lemiläisen pyörätuolissa olleen isännän katolle. Tämä oli alkuvaiheen tapa oppia uuden alan asennustekniikkaa ja jakaa tämä osaaminen osallistujille. Aurinkovirta sai tästä tempauksesta muutamaksi vuodeksi haukkumanimen ”teekkarit katolla” mukana avustamassa olleiden teekkarien takia.
Nykytila
Kymmenen viime vuoden aikana eli 2013-2022 välillä noin 600 omakotitalon omistavaa kotitaloutta ja maatilaa on hankkinut aurinkosähkövoimalan Aurinkovirta-mallin mukaisesti. Nämä voimalat sijaitsevat Hangosta Sodankylään ja Vaasasta Joensuuhun eli käytännössä koko Suomessa yli 100 paikkakunnalla. Suurempia Aurinkovirta keskittymiä löytyy Lappeenrannan, Helsingin, Turun, Tampereen, Jyväskylä, Kuopion ja Oulun ympäristöistä. Tällä hetkellä laskelmat ovat osaksi kesken, mutta Aurinkovirran jäljiltä Suomessa on on noin 13000-14000 aurinkosähköpaneelia yhteisteholtaan noin 4MWp.
Aurinkovirta-yhteistilaus tai Aurinkovirta-malli
Aurinkovirta-malli tai toiselta nimeltään Aurinkovirta-yhteistilaus tarkoittaa Aurinkovirran uuden aurinkosähköteknologian Suomeen tuomiseksi kehitettyä mallia, jota voisi kuvailla tiivistetysti seuraavasti:
”Aurinkovirta tarkoittaa ohjattua itserakentamista, jossa Aurinkovirta hoitaa suunnittelun ja rakennusaikaisen neuvonnan sekä saksalaisten yritysten valmistamien laatuosien toimittamisen, osallistuja taas hoitaa itse rakentamisen, mahdollisesti käyttäen apunaan ulkopuolista rakennusapua ja paikallisesti valitsemaansa sähköurakoitsijaa yleensä tuntityönä.”
Aikaisemmin Aurinkovirta-yhteistilaus nimen ”yhteistilaus” tarkoitti yhtä rekkakuljetusta vuodessa ja kaikkien piti hakea osa Lappeenrannasta. Tästä on luovuttu, kun on löydetty toimijat joilla on toimiva ja edullinen logistiikka Suomeen. Yhteistilaus-nimi on säilytetty ja se on alkanut merkitä mahdollisuutta osallistujien väliseen rakennusaikaiseen yhteydenpitoon osallistujille varatussa some-ryhmässä tai perinteisesti puhelimen, sähköpostin tai tapaamisten avulla. Kukin osallistuja itse päättää haluaako pitää muihin yhteyttä.
Aurinkovirta ei siis myy aurinkovoimaloita avaimet-käteen-paketteina vaan tarjoaa suunnittelua, neuvontaa ja laitteita itserakentajille, jotka haluavat rakentaa ohjatusti.
Sisältö
Aurinkovirra-yhteistilauksessa Aurinkovirta:
- ideoi osallistujan kanssa ratkaisun aurinkovoiman rakentamiseksi
- suunnittelee invertterin ja paneelin sovituksen invertterivalmistajan ohjelmistolla
- tekee aurinkopaneelien kiinnitystelineen lujuuslaskennan telinevalmistajan ohjelmistolla
- myy aurinkosähköjärjestelmän osat
- aurinkovoimalan osat toimitetaan pääosin kotipihalle tai pakettina noutopisteeseen, osallistujan niin halutessa pienmpiä määräiä osia voi itse noutaa toisen osallistujan paneelikuormasta tai Aurinkovirran noutopisteestä Lappeerannasta, Kouvolasta tai Tampereen viereltä Lempäälästä
- toimittaa osallistujalle rakennusaikaisen neuvonnan
- avustaa aurinkovoimalan käyttöönotossa
Laitteet
Aurinkovirta-yhteistilaus uskoo laadukkaan itse tekemisen ja sähkötöisen teettämisen tuntityönä paikallisella ammattilaisella lisäksi laadukkaiden ja pitkäikäisten laitteiden käyttöön aurinkovoimalan rakentamisessa. Aurinkovirran käyttämät laitteet ovat:
- Aurinkosähköpaneeli Aurinkovirta käyttää projekteissa saksalaisen Heckert Solar GmbH:n valmistamia 395Wp halfcut Heckert NeMo 4.2 80M 390 -aurinkpaneeleita, näiden mustia 390Wp halfcut Heckert NeMo 4.2 80M 390 Black Edition -aurinkopaneeleita, suurempiin voimaloihin 390Wp halfcut Heckert NeMo 4.1 80M 390 -aurinkopaneeleita ja laajennuksiin tai pienempää paneelia muuten tarvitsemiin kohteisiin 330Wp Heckert NeMo 2.0 60M 330 MC4 -aurinkopaneeleita. Näillä paneeleilla on 11 vuoden tehdastakuu ja 10/25 vuoden tehontuottotakuu.
- Aurinkovirta luottaa aurinkopaneelin standardointiin, varaosien saatavuus takuuajan jälkeen on helpompaa, kun Aurinkovirralla on noin 13.000 aurinkopaneelin asennuskanta Heckertin kahta paneelia, 255Wp ja 330Wp, käyttäen, tänä vuonna tuohon joukkoon liittyy 395/390Wp paneeli kahtena eri versiona. Aurinkovirta on huomannut nettifoorumeilta mihin vaihtoehtoinen tilanne, jossa paneelia ei ole standardisoitu, johtaa. Ihmiset huutelevat yhden rikkoutuneen tai muutaman samanlaisen lisäpaneelin perään ilman vastausta.
- Invertteri: Aurinkovirta käyttää projekteissa saksalaisen SMA Solar Technology AG:n valmistamia 3-vaiheisia SMA Sunny Tripower -inverttereitä kohteen mukaan. Käytetyt laiteperheet ovat Tripwer, Tripower X, Tripower Smart Energy ja Tripower CORE1. SMA-invertterit ovat valmistettu joko Saksassa tai Kiinassa.
- Invertterin valinta on vastaa kuin iPhone- tai Anroid -puhelimen valinta omaksi ympäristökseen. Invertteri rajaa millaisen mittarin, ohjausjärjestelmän, sähköauton latauspisteen tai akkuinvertterin voi tulevaisuudessa hankkia.
- Invertterin toivotaan kestävän jopa puolet aurinkovoimalan halutusta 30 vuoden käyttöiästä, jonka jälkeen se vaihdetaan uuteen kun laitte lopettaa toimintansa. Näistä SMA Sunny Tripower -inverttereillä on 5 vuoden tai netissä rekisteröinnin jälkeen 10 vuoden tehdastakuu.
- Kiinnitysteline: Aurinkovirta käyttää Saksalaisen Schletterin kiinnitystelineitä. Telineen rakenne suunnitellaan ja telineen kestävyys varmistetaan valmistajan suunnitteluohjelmaan käyttäen. Tämä mahdollistaa oikean määrän osien käytön, ilman että telinettä joudutaan toisaalta ylimitoittamaan tai toisaalta telineen rakenne jäisi joltain osin alimittaiseksi (kattokiinnike, profiili tai paneelikiinnike).
- Schletter-teline on osoittautunut kokemuksen pohjalta kestäväksi ja edulliseksi ratkaisuksi, jonka osien avulla voidaan tehdä joko valmistajan suunnitelman mukaisia ratkaisuja tai seiniin tai omiin maatelineisiin omiin suuntelmiin pohjautuvia adaptaatioita.
Myös muut käytetyt osat ovat laadukkaita: Saksalaisen Stäublin valmistamat alkuperäiset MC4-liittimet, Saksassa tai Euroopassa valmistetut DC-kaapelit, Katkon AC-turvakytkimet, ABB:n DC-turvakytkimet, ym.
Aikataulu
Aurinkovirta-yhteistilaus toimii kevään ja syksyn tilauksina, joita erottaa kuukauden pituinen tauko sekä heinäkuussa että joulukuussa, jonka aikana levätään tai valmistellaan seuraavan vuoden mallia.
Kevään aikataulu jakaantuu seuraavasti.
- tammikuu: uuden yhteistilauksen kännistys, ensimmäiset suunnitelmat
- helmikuu: toimitukset viime vuodelta jatkuvat tai kevään tilausten toimitukset alkavat, suunnittelu jatkuu
- maalistkuu: rakennusaikainen neuvonta alkaa, suunnittelu ja toimitukset jatkuvat
- huhtikuu: rakennusaikainen neuvonta, suunnittelu ja toimitukset jatkuvat
- toukokuu: rakennusaikainen neuvonta, suunnittelu ja toimitukset jatkuvat
- kesäkuu: rakennusaikainen neuvonta, uusien tilausten toimitus elokuusta alkaen
Oma aurinkosähköprojekti kannattaa aikatauluttaa siten, että sähköasennukset teetetään jonakin muuna kuukautena kuin heinäkuussa. Sähköasentajan saaminen aurinkosähköasennusta tekemään heinäkuussa on lähes mahdotonta. Kesä- ja talvitauon aikana Aurinkovirta on suljettu eikä neuvontaa ole tarjolla.
Toimitusaika
Sodan ja korona-pandemian aikana aurinkosähkövoimalan osien saatavuus on välillä haastavaa. Vuoden 2023 tiilikatto-osien saatavuus oli todella huono, mutta tämä paranee ainakin väliaikaisesti helmikuun 2023 aikana.
Aurinkosähköpaneeli
- Heckert NeMo 4.2 80M 390 – 2023 viikko 6-12
- Heckert NeMo 4.2 80M 390 Black Edition – 2023 viikko 8-14
- Heckert NeMo 4.1 80M – tehtaan varastosa 2-4 viikkoa
- Heckert NeMo 2.0 60M 330 MC4 – 2023 viikko 12-16
Invertteri
SMA-invertterien toimitusaika on useita kuukausia. Aurinkovirta tarjoaa vakiokanavan lisäksi SMA-inverttereitä suomalaisesta tukusta sekä on avaamassa toimituksia kahdelta saksalaiselta toimittajalta.
Kiinnitysteline
Schletter-kiinnitystelineen osien saatavuus uusissa tilauksissa on tammikuussa 2023 on hyvä.
Kattokiinnikkeet
- Profiilipeltikatto – osia tukun varastossa
- Huopakatto – osia tukun varastossa
- Konesaumakatto – osia tukun varastossa
- Lukkosaumakatto – osia tukun varastossa
- Tiilikatto – tiilikattokoukkujen toimitusaika 1-2kk
Alumiiniprofiilit
- Solo/Eco05 – profiileita tukun varastossa
- Pro – noin 2-3kk
Aurinkopaneelikiinnikkeet
- Solo/Eco05 – noin 1kk
- Pro – noin 1kk
Yritys
A
###